Mistä kaksihaaraiset johtuu? 8 syytä

Mistä kaksihaaraiset johtuu? 8 syytä

Kaksihaaraiset ovat yksi yleisimmistä hiusongelmista ja lähes jokainen on joskus kärsinyt kaksihaaraisista hiuksista.

Kaksihaaraiset hiukset ovat siis nimensä mukaisesti hiuksia, jotka ovat haaroittuneet päästään kahteen tai jopa useampaan osaan. Haaroittuneet hiukset kertovat siitä, että hiukset ovat vaurioituneet ja jotain olisi tärkeää tehdä. Etenkin kuivassa hiuslaadussa hiusten haaroittuminen on kuitenkin aivan normaalia eikä sitä tule säikähtää, useimmille tulee niitä vähintäänkin silloin tällöin. Mutta jos haaroittuneita hiuksia on paljon ja löydät niitä säännöllisesti latvoistasi, kannattaa tarkistaa histenhoitorutiinit ja katsoa, voisiko niissä olla jotain korjattavaa.

Artikkelin on kirjoittanut parturi-kampaaja ja kauneusalalla useita vuosia toiminut ammattilainen, jonka oma henkilökohtainen mielenkiinto on löytää parhaat metodit ja keinot hiusten kunnon parantamiseen.

Mistä kaksihaaraiset johtuu?

Kaksihaaraiset johtuu useasta eri tekijästä. Hiuslaatu vaikuttaa paljonkin siihen, muodostuuko hiuksiin helposti kaksihaaraisia vai ei. Kiharat hiukset ovat laadultaan kuivemmat kuin suorat hiukset ja siksi kiharat/laineikkaat hiukset kärsivät helpommin kaksihaaraisista.

Mutta vaikka sinulla on kaksihaaraisiin taipuvaiset hiukset etkä tietenkään voi muuttaa hiuslaatuasi toiseksi, voit sinäkin päästä kaksihaaraisista eroon. Tässä artikkelissa käyn läpi yleisimmät kaksihaaraisten aiheuttajat.

1. Hiusten liiallinen pesu/vääränlaisilla tuotteilla peseminen

Hiusten liiallinen peseminen tai liian pesevien tuotteiden käyttäminen poistaa hiuksista niiden luonnollisia öljyjä, jotka pitävät ne kosteana ja hyväkuntoisina.

Monet pesevät hiuksiaan itse asiassa hiukan liikaa. On todella yksilöllistä, kuinka usein hiukset kaipaavat pesua ja siihen vaikuttaa mm. hiusten laatu ja päänahan kunto/ominaisuudet. On kuitenkin totta, että moni voisi harventaa pesuväliä huoletta ainakin hiukan ja saada tällä tavoin terveemmät hiukset ja latvat. Myös liian pesevät shampoot kuivattavat hiusta ja aikaansaavat tällä tavoin kaksihaaraisia.

Kauppaan kannattaa jättää tuotteet, joissa on esimerkiksi seuraavia ainesosia:

  • Sodium lauryl sulfate
  • Ammonium lauryl sulfate
  • Sodium laureth sulfate
  • Ammonium laureth sulfate
  • Sodium Myreth Sulfate
  • TEA Lauryl Sulfate

2. Auringon UV-valo ja kuumuus

Auringon UV-säteily kuivattaa hiuksia, mikä altistaa ne katkeilulle ja kaksihaaraisille. Sen vuoksi hiukset kannattaa suojata aina kun oleilet pidemmän aikaa auringossa esimerkiksi hatulla tai huivilla. Aurinkosuojasuihkeista voi olla jonkin verran apua, mutta paras taktiikka suojata hiukset on peittää ne. Katso Säteilyturvakeskuksen sivuilta lisätietoa UV-säteilystä ja UV-indeksistä (arvo, joka kertoo säileilyn voimakkuuden): https://www.stuk.fi/aiheet/uv-sateily-aurinko-ja-solarium/uv-indeksi-kuvaa-uv-sateilyn-voimakkuutta 

Ja Ilmatieteenlaitokselta voit nähdä oman alueesi ajantasaisen UV-indeksin: https://www.ilmatieteenlaitos.fi/uvi-ennuste

Kun UV-indeksi ylittää arvon 3, on silloin viimeistään tärkeä suojata hiukset ainakin keskipäivän porottavassa auringossa.

3. Kuumien suoristus- ja muotoilurautojen käyttö

Oletko koskaan miettinyt, miksi hiukset ”höyryävät” kun käytät suoristusrautaa tai kiharrinta? Se johtuu siitä, että hiustesi luontainen kosteus ”höyrystyy” ilmaan kuuman raudan käytön myötä. Hiukset menettävät kosteuttaan ja vaurioituvat, mikä aiheuttaa niihin kaksihaaraisia.

Edistyneimmät suoristajat ja kihartimet sisältävät onneksi lämmön kontrolloinnin tai kuumuuden määrä on muulla tavoin huomioitu (esimerkiksi GHD:n suoristusrauta ei kuumene kuumemmaksi kuin 185 astetta, joka lupaa tehdä tehtävänsä), mutta yksi tosiasia on silti hyväksyttävä: voimakas kuumuus tekee aina hallaa hiusten kunnolle.

Hiusten liiallinen käsittely kuumilla raudoilla aiheuttaa helposti vaurioita hiuksiin ja usein seurauksena on ikävä noidankehä: Vaurioitunut hius näyttää pörröiseltä ja sekaiselta ja siksi sitä tekee mieli stailata suoristamalla tai kihartamalla. Tämä taas aiheuttaa lisää vaurioita hiukseen!

Jos tahdot kihartaa hiuksiasi lempeästi ja hellävaraisesti, suosittelemme lämpimästi lämmöttömiä kihartimia.

4. Hiusten kemiallinen käsittely

Hiusten kemiallinen käsittely vaurioittaa hiusta joka kerta. Niihin kuuluu värjäys, permanentti ja vaalentaminen. Näistä värjäys aiheuttaa vähiten vaurioita ja vaalennus kaikkein eniten. Sen vuoksi erityisesti vaalennetut hiukset kärsivät helposti kuivuudesta ja kaksihaaraisista, erityisesti jos niitä on vaalennettu liikaa, liian voimakkaalla hapetteella tai liian pitkällä vaikutusajalla.

Vaalennus on todellinen taitolaji ja siksi valitse aina vaalennuksiin erikoistunut kampaaja kun haluat vaalentaa kutrejasi!

5. Hiusten kovakourainen käsittely

Hiuksia kannattaa kohdella hellästi aina kun mahdollista. Mitä pidemmät hiukset sinulla on, sitä enemmän ne ovat alttiina mekaanisille vaurioille, joita syntyy esimerkiksi rajusta harjaamisesta, hankautumisesta, kovien pyyhkeiden tai tyynyliinan käytöstä.

Hankaus vaurioittaa hiuksia, vaurioitunut hius luovuttaa kosteuttaan helposti kuivaan hiukseen muodostuu helposti kaksihaaraisia.

6. Hiusten siistimisen skippaaminen

Hiusten latvat kannattaa käydä aika ajoin siistimässä kampaajan pakeilla. Moni pitkiä hiuksia kasvattava jättää hiusten leikkauksen väliin, sillä pelkää hiusten lyhentyvän, mikä tietenkin on totta jos hiuksia lyhennetään liikaa.

Hius kuitenkin kasvaa noin 1 cm verran kuukaudessa, toisilla jopa enemmän. Jos kampaajasi napsaisee sentin-pari latvoistasi esimerkiksi 3-6 kuukauden välein, kasvaa hiuksesi silti pituutta. Itse asiassa hius tuntuu ja näyttää paremmalta kun latvoja hiukan tasoittaa silloin tällöin, ja kun kuivat latvat napataan ajoissa pois, eivät ne pääse myöskään haaroittumaan.

7. Hiusten altistuminen kloorille tai suolavedelle

Hiukset voivat vaurioitua myös kovalle vedelle altistumisen vuoksi, esimerkiksi suolainen vesi ja kloorivesi tekee hallaa hiukselle ja näin ollen edesauttaa kaksihaaraisten muodostumista.

8. Hiusten pitkäaikainen altistuminen vedelle

Tuliko tämä kohta yllätyksenä? Niin se tuli minullekin aikoinaan kun ensimmäisen kerran tästä kuulin! Oletko koskaan pannut merkille, miten eri tavalla yksittäinen hius käyttäytyy märkänä ja kuivana? Kastuessaan hius on venyneessä tilassa, se ikään kuin turpoaa hiukan ja sitä on helppo venyttää (kokeile vaikka – nappaa yksi kuiva hius ja koita venyttää sitä. Sen jälkeen ota yksi märkä hius ja tee sama juttu – huomaat että venyneenä hius venyy moninkertaiseksi).

Kastuneena hius on alttiimpi vaurioille, ja sen vuoksi mitä pidemmän aikaa hiukset ovat märkinä, ovat ne sitä alttiimmat vaurioitumiselle ja myös kaksihaaraisille. Tämän takia hiukset olisi hyvä pesun jälkeen kuivata miedolla lämmöllä pitäen fööniä vähintään 10 cm etäisyydellä hiuksesta. Tällä tavoin föönin kuumuus ei pääse vaurioittamaan hiusta, mutta saat kuivattua hiukset nopeammin kuin antamalla niiden kuivua itsestään.

Hiusten hellävarainen hoito on avain terveeseen ja kauniiseen kuontaloon

Jos hiuksissasi on kaksihaaraisia, on se merkki siitä, että niissä on vaurioita. Kuten edellä luetellusta listasta huomaat, syypäitä vaurioihin voi olla monia, mutta niin on ratkaisujakin! Voit alkaa hoitamaan hiuksiasi paremmin ja päästä eroon kaksihaaraisista, jos vain niin haluat.

Takaisin blogiin